Valtuustoaloite Niko Dahlgren 1.11.2021

Valtuustoaloitteet

Frisbeegolfkoreja Karmelinpuistoon


Raisiossa on tällä hetkellä yksi frisbeegolfrata Haunisten altaan alueella.
Laji on kuitenkin suosittu ja sitä harrastetaan monissa eri ikäluokissa aina alakouluikäisistä
vanhempiin ikäluokkiin saakka.


Haunisten frisbeegolfrata on melko kaukana keskusta-alueelta ja sinne pääsy mm.
alakouluikäiselle on haastavaa ilman saattajaa.
Raisioon on suunnitteilla tällä hetkellä mahdollisesti toinenkin rata, jonka mahdollisesta
sijoituspaikasta tai investoinnista ei vielä virallista päätöstä ole tehty.


Täten ehdotankin, että Karmelinpuistoon, jonka läheisyydessä asuu paljon lapsiperheitä,
asennettaisiin muutamia (esim. 6kpl) frisbeegolfkoreja vapaasti sijoiteltuna ympäri
puistoaluetta. Varsinaisia aloituspaikkoja tai opastustauluja ei olisi tarve tehdä.
Karmelinpuisto on kooltaan lähes 5ha ja täten sen koko olisi varmastikin riittävä korien
sijoitteluun siten, että haittoja mm lenkkeilijöille ei muodostuisi.

Puistoa on viime kesänä vielä laajennettu Konsantielle päin, joten tilaa on tullut lisää.
Lisäksi Ihalan koulun oppilaiden olisi mahdollista käyttää näitä koreja mm. ulkoliikuntatuntien
yhteydessä.


Raisiossa 1.11.2021
Niko Dahlgren